Minimalismi – onko vähemmän enemmän?

Minimalismi sisustus kotona

Millaisia mielikuvia minimalismi meissä herättää?

Monelle tulee varmasti mieleen skandinaavinen sisustus, jossa on mustan ja valkoisen eri sävyjä ja jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty. Tai sitten vaatekaappi, jossa on vain vähän siistejä ja yhteensopivia vaatteita kauniissa ja suorissa pinoissa. Konmari-siivousmenetelmä, jossa ylimääräisistä tavaroista luovutaan ja koti organisoidaan, tulee myös usein mieleen kun ajatellaan minimalismia. 

Minimalismi ei kuitenkaan ole pelkästään tällainen sisustustrendi, vaan se on myös elämänfilosofia ja elämäntapa. Minimalismissa tavoitellaan yksinkertaistavaa elämäntapaa, jossa “less is more”. Minimalistisessa elämäntavassa kyseenalaistetaan myös jatkuva suorittaminen ja puuhastelu.

Minimalisti luopuu kaikesta turhasta, kuten ylimääräisistä tavaroista tai jatkuvasta kiireestä ja stressistä. Hän pyrkii elämään vähemmällä omaisuudella ja karsii kulutustottumuksiaan sekä järkevöittää rahankäyttöään. Näin energiaa vapautuu ajattelulle, läheisille, läsnäololle ja elämyksille. Tyypillisesti minimalisti hakee voimaa joogasta, zenistä tai buddhalaisuudesta.

Minimalismi on tullut maailmalla yhä suositummaksi vastineeksi viime vuosikymmenten kulutuskulttuurille. Aiheen ympärille on kehittynyt muun muassa paljon blogeja niin kansainvälisiä kuin suomalaisiakin. 

Toki minimalistinen suuntaus on ollut olemassa jo antiikin ajoista lähtien, jolloin mielenrauhan ja henkisen vapauden uskottiin olevan saavutettavissa vain vapautumalla maallisesta omaisuudesta. Myös useat filosofit, taiteilijat ja kirjailijat ovat vuosikymmenten ajan puhuneet niukkuuden aikaansaamasta kauneudesta. 

Downshifting – minimalismia kevyemmin

Downshifting on kevytversio minimalismista. Se oli erittäin muodissa Suomessakin parikymmentä vuotta sitten, jolloin alettiin puhua siitä, että elämästä voisi nauttia vähän enemmän ja luopua liiasta suorittamisesta. Downshiftauksessa edistetään yksinkertaisempaa ja leppoisempaa elämää ja tehdään töitä vähemmän.

Kuinka vähällä täytyy elää ollakseen minimalisti?

Tätä kysymystä varmasti moni pohtii ja joskus se saattaa aiheuttaa minimoinnin kilpavarustelua. Kuka onnistuu pärjäämään kaikkein vähimmällä? Onko ihminen sen parempi, jos hänen omaisuutensa mahtuu yhteen reppuun tai jos hän elää pienessä metsämökissä?

Minimalismissa elämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla askeettista tai ankeaa erakkoelämää. Jokainen toteuttaa minimalismia sillä tavalla kuin itselleen sopii parhaiten. Minimalisti voi omistaa talon ja hänellä voi olla paljon omaisuutta. Periaatteena on kuitenkin se, että tavaroiden omistaminen ei saa tuottaa omistajalleen huolta, vaan niiden pitää tuoda iloa. Mitä iloa esimerkiksi on isosta talosta, jos sen maksaakseen täytyy olla aina töissä?

Minimalisteja syytetään usein siitä, että he ovat yhteiskunnassa etuoikeutetussa asemassa, koska he voivat tehdä valinnan ollakseen minimalisti. Monet  ihmiset maailmassa kuitenkin elävät pakon edessä ilman omaisuutta. Minimalisteja syytetään elitisteiksi.

Minimalistit kuitenkin vaikuttavat maailmaan omalla tavallaan. On hyvä, että kulutuskulttuurille on olemassa vaihtoehto. Minimalismin kannattajat muuttavat omaa käyttäytymistään ja tekevät niitä asioita, jotka tekevät heidät onnellisiksi. Jos tämä elämän tapa leviää, niin se varmasti vaikuttaa myös yhteiskuntaan.

Millainen on minimalistinen koti?

Kodin minimalismi

Minimalistisen kodin paras tunnuspiirre on yksinkertaisuus eli sisustuksessa käytetään mahdollisimman vähän tavaraa. Kaikista turhista sisustusesineistä sekä huonekaluista täytyy päästä eroon. Näin saa tuloksena siistin ja harmonisen kodin, jossa on avaruutta sekä tilantuntua.

Kodin minimalismi on helppoa saada aikaan näiden seuraavien vinkkien avulla:

  1. Käy kaikki kodin tavarat läpi yksitellen ja lajittele ne säilytettäviin, myytäviin/lahjoitettaviin ja pois heitettäviin.

    Avuksi tässä voit käyttää Konmari-organisointimenetelmää. Minimalismi kotona saadaan aikaan siten, että sisustuksessa jokaisella tavaralla täytyy olla tarkoitus. Tunnearvo ja suuri tavaramäärä täytyy unohtaa.

  2. Kun hankkii kotiin jotain uutta, niin samalla on heitettävä pois jotain vanhaa.

    Minimalistinen sisustus saadaan ylläpidettyä kotona vain niin, että joka kerta kun tuo kotiinsa jonkin uuden tavaran niin samalla on oltava valmis luopumaan jostain vanhasta. Myöskin joka kerta kun on aikeissa ostaa uutta, niin kannattaa tarkoin miettiä, että sopiiko se minimalistiseen sisustukseen.

  3. Älä laita pöytien päälle mitään

    Kaikki kodin pinnat kannattaa pitää tyhjinä ja siisteinä. Moni pitää erilaisista pöytäkoristeista, kynttilöistä sekä kukista, mutta ne kuuluvat minimalistiseen tyyliin vain erittäin pieninä ja hillittyinä määrinä. Tyhjät pinnat aikaan saavat järjestystä ja yksinkertaisuutta.

  4. Pidä seinät melko tyhjinä.

    Minimalistiseen tyyliin ei kuulu suuri määrä seinätauluja tai valokuvia. Etenkään huonekalujen yläpuolelle ei tulisi asetella mitään. Minimalismissa voi käyttää kuitenkin yksinkertaisia seinäsommitelmia, jotka sopivat kodin muuhun sisustukseen. Peilit seinillä ovat myös hyviä avaruuden ja tilan tunnun tuojia.

  5. Suosi sisustuksessa yksinkertaisia ja geometrisia kuvioita.

    Suorat linjat ja yksinkertaisuus ovat minimalistisen sisustuksen kulmakiviä. Liian koristeelliset ja monipuoliset huonekalut kannattaa unohtaa.

  6. Suosi yksinkertaisia huonekaluja.

    Minimalistisen sisustuksen huonekalut ovat pelkistettyjä, selkeitä ja tyylikkäitä. Samalla huonekalulla voi olla monta eri käyttötarkoitusta, mikä auttaa siihen, että huoneeseen jää enemmän tilaa. Kannattaa suosia matalia ja leveitä huonekaluja ja jättää pois korkeat ja tilaa vievät huonekalut.

  7. Suunnittele valaistus oikein.

    Jokaisen hyvän sisustuksen yksi tärkeimmistä asioista on tilan valaistus. Minimalistinen koti on valoisa ja olisi parasta, jos auringon valo saisi tulla sisään luontevasti monesta eri suunnasta. Ikkunoihin ei kannata laittaa verhoja, mutta jos sellaiset tarvitsee, niin kannattaa suosia kaihtimia.

  8. Suosi väreinä mustaa ja valkoista.

    Minimalistisen kodin värimaailma on hyvin mustavalkoinen, koska valkoinen tuo kotiin avaruutta sekä tilan tuntua ja musta toimii sille hyvänä kontrastina. Musta-valkoinen sisustus kannattaa kuitenkin maustaa ripauksella jotain väriä ja se kannattaa tehdä mieluiten jollain sisustustekstiilillä tai esineellä. Näin saa kotiinsa hieman persoonallisuutta.
Minimalistinen koti musta-valkoinen