Tampere

Tampellan tehdasalue Tampereella

Suunnitteletko muuttoa Tampereelle ja mietit, että millainen paikka Tampere on asua?

Perinteisesti monilla asuinpaikkakunnan valinta on perustunut siihen, että muutetaan opiskelupaikan tai työpaikan perässä uudelle paikkakunnalle. Nykyisin kuitenkin etätyön mahdollisuuksien lisäännyttyä moni voi valita asuinpaikkakuntansa vapaasti.

Jotain Tampereen suosiosta asuinkaupunkina kertoo se, että Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan noin kolmannes Suomen asukkaista voisi kuvitella muuttavansa sinne. Lisäksi sama tutkimus kertoo, että suomalaisten mielestä Tampere on kokonaismielikuvaltaan Suomen paras asuinpaikka.

Vanhasta teollisuuskaupungista urbaaniksi kaupungiksi

Tampere on Suomen ensimmäinen teollisuuskaupunki ja siellä vanha jugend tyyli kohtaa hienosti modernin. Punatiiliset rosoiset teollisuusrakennukset kosken rannalla ovat ainutlaatuisia ja niitä onkin viime vuosina remontoitu loft-henkisesti myös asumiskäyttöön. 

Kauniit omakotitaloalueet vanhoine huviloineen, uudenaikaiset kerrostaloalueet palveluineen ja keskusta, jossa kaikki on kävelyetäisyydellä toisistaan, houkuttavat monia muuttamaan Tampereelle. 

Lisäksi Tampereen sijainti Näsijärven ja Pyhäjärven välillä kauniilla järvi- ja harjualueella on erinomainen sekä liikenneyhteydet muualle Suomeen ovat hyvät.

Tamperen suosioon muuttokohteena vaikuttavat myös kaupungin hyvät palvelut, työpaikkojen määrä ja opiskelumahdollisuudet, monipuoliset asuinalueet sekä asuntojen hinnat.

Tampere on virkeä kaupunki ja se elää tällä hetkellä voimakasta kehityksen aikaa. Kaupungin viime vuosien suurin hanke on raitiovaunuliikenne, joka alkaa liikennöimään Tampereella vuonna 2021.

Asunto Tampereelta

Tampereella asutaan monipuolisesti niin omistus- kuin vuokra-asunnoissakin. Myös uudiskohteita rakennetaan koko ajan. Asumisvaihtoehtoja on paljon ja erilaisista asuinympäristöistä löytyy varmasti jokaiselle mieluinen. 

Katso kaikki Tampereen vuokra-asuntoja tarjoavat yritykset ja säätiöt täältä

Kaupungissa viihtyvät niin perheet, pariskunnat kuin sinkut.

Vuokra-asunnot markkinat

Tampereella on monia vuokra-asuntojen tarjoajia. Näitä ovat mm. Tampereen kaupunki, Tampereen Vuokra-asunnot Oy TVA, M2 Kodit, Avara, Lumo ja YH Kodit. Yksityisiltä markkinoilta löytyy myös paljon vuokra-asuntoja, jotka löytyvät parhaiten ihan internetistä etsimällä. 

Syksyisin pienet vuokra-asunnot ovat kysyttyjä, koska Tampere on suosittu yliopistokaupunki ja silloin monet uudet opiskelijat tarvitsevat asuntoa.

Eri asuinalueet ja kaupunginosat

Hervanta – yksi Suomen monipuolisimmista lähiöistä

Hervannassa on niin omakotitaloaluetta kuin tiheitä tornitaloja. Kallioiden päällä olevat isot kerrostalot ovat Hervannan maamerkki ja Tampereen teknillisen korkeakoulun kampus sijaitsee myös siellä. Palveluita alueella on paljon, niin kauppoja kuin ravintoloita. Raitiovaunu tulee kulkemaan Hervannan läpi, mikä yhdistää Hervannan lähialueisiin. SUurin osa Hervannassa asuvista asuu vuokra-asunnossa kerrostalossa.

Kaleva – laadukas asuinalue kivenheiton päässä keskustasta

Kaleva on kerrostalo asuinalue, jossa suurin osa asukkaista asuu vuokra-asunnoissa. Se sijaitsee itäisessä kantakaupungissa ja alueeseen kuuluu myös Liisankallio ja Kalevanrinne.

Lentävänniemi – kerrostaloasumista järven rannalla

Lentävänniemeen on matkaa Tampereen keskustasta yhdeksän kilometriä ja sinne pääsee keskustasta bussilla. Alue tarjoaa viihtyisää kerrostaloasumista hyvien lenkkipolkujen ja järven ympäröimänä. Suurin osa asunnoista on omistusasuntoja.

Kaukajärvi ja Annala – Vanhin lähiö Kangasalan rajalla

Tätä aluetta alettiin rakentaa jo 1960-luvulla ja alueen nimi tulee järvestä jonka rannalla asuinalue sijaitsee. Kaukajärvi jakautuu tasaisesti omistus- ja vuokra-asuntoihin.

Lielahti – kasvava alue, jonne rakennetaan lisää

Lielahti sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Tampereen keskustasta ja se on kasvukohde, jonne rakennetaan koko ajan lisää. Lielahdessa on paljon teollisuutta ja pienyrityksiä, marketteja sekä tavarataloja. Palvelut siellä ovat huippuluokkaa ja alueella on vireät tulevaisuuden näkymät. Lielahdessa on niin kerrostaloasuntoja kuin pientaloasuntojakin.

Pispala – kaupungin halutuin asuinalue

Pispalan kaunis puutaloidylli pikkukatuineen lukeutuu Tampereen halutuimpiin asuinalueisiin. Sen menneiden aikojen tunnelma yhdistettynä sijaintiin lähellä keskustaa houkuttelevat monia asumaan sinne. Omakotitalot on rakennettu jyrkkään rinteeseen, josta avautuu kauniit näkymät.

Pyynikki – luonnon rauhaa lähellä keskustaa

Pyynikki on metsäinen alue lähellä keskustaa. Alue on tunnetuin Pyynikin kesäteatterista ja kesällä siellä on oma kaunis hiekkaranta. Siellä on loistavat ulkoilumaastot, jotka sopivat kesällä ulkoiluun ja talvella hiihtoon.

Niemenranta – uusi asuinalue Näsijärven äärellä

Niemenrannan alue kehittyy Lielahden ja Lentävänniemen väliin. Alueella on uusia kerrostaloja ja paljon vehreää puistoaluetta. Alueen vetonaulana ovat kauniit järvinäkymät ja hienot ranta-alueet.

Opiskelu Tampereella

Tamperetta on kutsuttu Suomen opiskelijaystävällisimmäksi kaupungiksi. Joka kuudes tamperelainen on opiskelija ja kaupungissa on noin 35 000 opiskelijaa.

Tampereella voi opiskella useaa eri alaa niin opistotasolla kuin korkeakouluissakin:

  • Poliisiammattikorkeakoulu POLAMK
  • Tampereen yliopisto – seitsemän tiedekuntaa
  • Tampereen ammattikorkeakoulu – seitsemän eri koulutusalaa
  • Ammattikouluja: Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Tampereen konservatorio, Ahlman-instituutti, Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK, SASKY koulutuskuntayhtymä, Kiipulan ammattiopisto ja Ammattiopisto Luovi

Huvituksia Tampereella

Tampereelta varmasti jokainen tuntee Särkänniemen huvipuiston, jossa on huviteltu aina vuodesta 1966 saakka. Myös Särkänniemen vieressä sijaitsevat Akvaario, Planetaario, Koiramäen eläinpuisto sekä Näsinneulan näkötorni ovat mitä parhaimpia kohteita. 

Suomen korkein rakennus ja Pohjoismaiden korkein näkötorni Näsinneula sijaitsee Näsijärven rannalla.

Vuonna 1971 avattu torni on varustettu pyörivällä ravintolaosalla ja sen korkeus on 168 metriä.

Lähde: Wikipedia


Kulttuuria Tampereella

Kesäisin Tampere herää eloon ja kaupungissa järjestetään monia suosittuja tapahtumia kuten Tammerfest, Manserock sekä Tampere Kuplii -festivaalit. Tampere on kulttuurin ystävän lempikaupunki, koska siellä on erittäin paljon erilaisia teattereita kuten Pyynikin kesäteatteri, Komediateatteri, Tampereen työväen teatteri ja Tampereen teatteri.

Vapriikki ja museot Tampereella

Kaupungista löytyy historian ystäville paljon kiinnostavia museoita esimerkiksi museokeskus Vapriikin alueelta. Vapriikissa voi samalla kerralla tutustua jopa kymmeneen eri näyttelyyn ja jokaiselle perheen jäsenelle löytyy varmasti jotain kiinnostavaa. Tampereen kivimuseo, Postimuseo, Luonnontieteellinen museo, Pelimuseo, Nukkemuseo, Jääkiekkomuseo ja Mediamuseo Rupriikki johdattelevat monipuolisesti oman aihealueensa historiaan.

Perheen pienimpiä kiinnostaa eniten Tove Janssonin taiteeseen perustuva Muumimuseo, joka avattiin 2017 Tampere-taloon. Myös Vakoilumuseo on lapsiperheiden suosikki.

Urheilukeskukset ja urheilu mahdollisuudet

Tampere tunnetaan urheilukaupunkina, jossa on monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Talvikaudella jääkiekko on suosituin laji ja se jakaa kaupunkilaiset kahteen leiriin: Ilves vai Tappara. Suomen vanhimman jäähallin Hakametsän katsomot täyttyvät aina peli-iltoina innokkaista lätkäfaneista.

Yksi Suomen suurimmista urheiluun liittyvistä projekteista on Tampereelle valmistuva Uros Live monitoimiareena. Tähän rautatiekiskojen päälle rakentuvaan monitoimihalliin on tulossa jäähalli, hotelli, Suomen toinen Kasino sekä ravintoloita ja toimistotiloja.

Halli toimii kotihallina Tapparalle ja Ilvekselle sekä siellä tullaan pelaamaan jääkiekon maailmanmestaruudesta vuonna 2022.

Kesällä Tampereella pidetään monia urheilukilpailuja, kuten maailmanluokan yleisurheilukilpailut. Myös superpesis, lentopallo, koripallo, salibandy ja jalkapallo ovat suosittuja harrastuksia. 

Hyvät ulkoilumaastot kannustavat liikkumaan Tampereella

Kaupungilla on paljon hyvin hoidettuja lähiliikuntapaikkoja ja erinomaiset mahdollisuudet omatoimiseen liikkumiseen. Monipuoliset pyöräilyreitit, luontopolut, ulkoilureitit ja retkeilyalueet houkuttelevat kunnon kohottamiseen. Jokaisella asuinalueella on omat hyvät liikuntamaastonsa ja asukkaille on mukavaa kun lenkkipolut sijaitsevat lähellä kotia.

Kesällä kaupungissa on monia suosittuja uimarantoja kuten Pyynikin uimaranta Pyhäjärvellä ja Rauhaniemen uimaranta Näsijärvellä. Myös aivan keskustassa sijaitsee suosittu Kaupinojan ranta.

Parhaat ostospaikat Tampereella

Ostoskeskukset ja tavaratalot

Kauppakeskus Ratina on Tampereen suurin ja uusin kauppakeskus, josta löytyy noin 140 liikettä. Vartin matkan päässä Tampereelta Lempäälässä sijaitsee Ideapark Lempäälä, jossa 200 liikettä, ravintolaa ja kahvilaa tarjoavat loistavat ostosmahdollisuudet. Koskikeskus on hieman pienempi ja erityisesti nuorisomerkeistään tunnettu ostoskeskus. Tullintori on rauhallisempi paikka, josta kuitenkin löytyy monipuoliset kaikkea. Stockmann Tampereen keskustassa on Suomen toiseksi vanhin tavaratalo ja sillä on vakiintunut paikka kaupunkilaisten ostospaikkana. Myös Sokokselta löytyy kaikki mahdollinen saman katon alta.

Design-liikkeitä

Tampereella on koko joukko loistavia design-putiikkeja, joista löytyy paikallista designia. Kaikkein parasta on se, että usein on mahdollisuus ostaa tuote suoraan sen tekijältä.

Kortteli, joka sijaitsee Hatanpään valtatien, Otavalankadun, Aleksanterinkadun ja Verkatehtaankadun välissä on julistettu Tampereen design-kortteliksi. Täällä on muun muassa Luin Living, Laurijärvinenstudio, Uhana Design, Käsityöntalo Verkaranta, Miela Designroom, Humbugi, PikkuPutiikit sekä Kenkäpaja Pihka.

Second Hand ja kirpputorit Tampereella

Muuton yhteydessä on hyvä hetki karsia hieman tavaroitaan ja lajitella osa niistä myytäväksi. Tampereella on monia suosittuja kirpputoreja, jotka toimivat itsepalveluperiaatteella.  Muuton jälkeen on mitä parhain aika perehtyä uuden kotikaupunkinsa kirpputoritarjontaan. Ja mikäli ei itse halua myydä tavaroitaan, niin moni kirpputori ottaa mielellään vastaan lahjoituksia, joiden myyntituotto menee hyväntekeväisyyteen.

Tunnetuimpia kirpputoreja Tampereella ovat: Kodin Kakkonen, Bueno, Kyttälän kirppis, Radiokirppis, Tarina, Fida, Silinteri Kontti, Jonnan kirppis, Klaffi ja Piironki sekä Pirkan kirpputorikeskus.

Tamperelainen ruokakulttuuri

Jokainen tuntee Tampereen erikoisherkun mustanmakkaran ja Tampereen torilla ei voi käydä ellei maista tätä klassikkoa. Toinen Tampereen klassikko on rievä, joka on ohrajauhoista leivottu ohut sekaviljaleipä. Tampereen ruokakulttuuri on sekoitus Pirkanmaalaista ja Hämeeläistä perinnettä.

Tampereen ravintolatarjonta on monipuolista ja valinnanvaraa löytyy aina perinteisistä grilleistä fine dining ravintoloihin. Hyvän juoman ystäville on monia gastropubeja ja viihtyisiä korttelikuppiloita.

Uuden asukkaan TOP5 tutustumiskohteet:

  1. Kauppahalli

    Tampereella on Pohjoismaiden suurin Kauppahalli, jossa on toinen toistaan parempia lounaspaikkoja. Sieltä löytyy myös kotiinviemisiksi ihania ruokatuotteita.

  2. Finlaysonin entinen tehdasalue

    Tehdasalueella pääsee tutustumaan parhaiten Tampereen historiaan ja nykyään se on virkeä kulttuuri- ja palvelukeskus. Finlaysonin alueella järjestetään paljon erilaisia näyttelyitä ja taidefestivaaleja.

  3. Pyynikin näkötorni

    Pyynikin näkötorni on ihastuttava torni Pyynikin harjulla. Sen ympärillä on luonnonsuojelualue, jossa on paljon kävely- ja juoksureittejä. Pyynikin munkkikahvilasta saa kaupungin parhaat munkit. Vierellä olevalla Pispalan alueella on upeita rakennuksia.

  4. Viikinsaari

    Viikinsaari sijaitse Pyhäjärvellä noin 20 minuutin laivamatkan päässä keskustasta. Kesällä tämä kaunis koko perheen ulkoilupaikka houkuttelee vieraakseen tarjoamalla hiekkarantoja, luontopolkuja sekä grillauspaikkoja.

  5. Arboretum

    Arboretum on Tampereen kaunein puisto, josta löytyy upeimmat maisemat. Kävely Pyhäjärven rannassa on joka kerta yhtä rentouttavaa.

Apua muuttoon

Jos tarvitset muuttoapua Tampereelle, niin kannattaa ottaa yhteyttä johonkin alueen monista muuttopalveluista. Tampereen muuttopalvelut tarjoavat kokonaisvaltaista apua muuttoon eli niiltä saat muuttolaatikot, pakkausvälineet, pakkauspalvelut ja kantoapua samasta osoitteesta. Samalla voit tarvittaessa hyödyntää varastointipalvelua tai tilata muuttosiivouksen.

Pakettiauton vuokraus ja muuttolaatikot

Jos tarvitset apua vain kuljetukseen, niin pakettiauton vuokraaminen onnistuu helposti monelta yritykseltä. Myös muuttolaatikot on helppo vuokrata samalla. Muuttolaatikoiden vuokraus helpottaa muuttoa, koska niitä on helppo kantaa ja helppo pinota päällekkäin muuttoautoon.

Muistilista Tampereelle muuttajille

Kun muutat Tampereelle, niin kaksi tärkeintä muistettavaa asiaa ovat sähkösopimus sekä osoitteenmuutos

Sähkö kannattaa kilpailuttaa muuton yhteydessä ja tehdä sähkösopimus Tampereelle hyvissä ajoin, jotta se on voimassa jo muuttopäivänä. Osoitteenmuutos tehdään maistraatille kätevimmin internetissä Postin sivuilta, josta tieto välittyy kaikille tärkeimmille tahoille.

Laajakaista liittymä on tärkeää hoitaa myös kuntoon ajoissa ennen muuttoa, jotta internet toimii varmasti uudessa kodissa. Kannattaa selvittää uuden asuinalueen tilanne ja se millaisia internetpalveluja alueella on mahdollista valita.

Kotivakuutus kannattaa myös hoitaa kuntoon ja päivittää se vastaamaan uutta asuntoa. Kotivakuutuksen on hyvä olla voimassa myös muuttopäivänä, jotta se kattaa mahdolliset muuton yhteydessä tapahtuneet vahingot.

Liikenneyhteydet Tampereelle

Liikenneyhteydet eri puolilta Suomea Tampereelle ovat erinomaiset. Sinne pääsee niin autolla, linja-autolla, junalla kuin lentokoneellakin. Tampere-Pirkkalan lentokenttä on tiheästi liikennöity lentokenttä ja se helpottaa tamperelaisten kulkemista maailmalle, sillä lentoaika Helsinkiin on vain 30 minuuttia.

Etäisyydet eri kaupungeista Tampereelle:

Matka-ajat Tampereelle eri puolelta Suomea
KaupunkiMatkaAika
Helsinki – Tampere 200 km 2 tuntia
Oulu – Tampere 500 km 6 tuntia
Lahti – Tampere 120 km 1h 45 min
Jyväskylä – Tampere 150 km 2 tuntia
Turku – Tampere 160 km 2 tuntia

Näiden avulla voit arvioida kuinka kauan työmatkat muihin kaupunkeihin kestäisivät. Matka ja aika on myös tärkeä miettiä etukäteen, jos olet muuttamassa kauempaa Tampereelle. Näin voit varautua tarpeeksi isolla muuttoautolla, ettei tarvitse ajaa montaa kertaa edestakaisin ja tiedät kuinka kauan aikaa menee matkaan muuttokuorman kanssa.