Pakkaaminen ja muutto – parhaat pakkausvinkit

Pakkausvinkit muuttoon

Jännittääkö tuleva muutto ja ahdistaako tavaroiden pakkaaminen? Ei kannata jännittää, sillä huolellisella valmistautumisella ja hyvällä ajankäytöllä muutto voi olla mukava asia ja muuttopäivää voi muistella jälkikäteen hymyssä suin.

Huolellinen pakkaaminen on onnistuneen muuton a ja o. Ja parasta on se, että tähän voi itse omalla ajankäytöllä ja toiminnallaan vaikuttaa.

Ota tästä avuksesi kokoamamme parhaat vinkit tavaroiden pakkaamiseen muuttoa varten. Näiden neuvojen avulla muuttopäiväsi helpottuu, stressi vähenee ja myös tavaroiden purkaminen sekä elämän aloittaminen uudessa kodissa helpottuvat.

Ennen muuttopakkaamisen aloittamista

Ennen kuin aloittaa pakkaamisen, niin kannattaa käyttää aikaa ihan reilusti siihen, että organisoi ja käy läpi kaiken tavaransa. Ne kannattaa lajitella säilytettäviin, myytäviin/lahjoitettaviin sekä pois heitettäviin. Kun on tehnyt tämän huolellisesti, niin pakkaaminen on mukavaa aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.

Lue myös: Konmarituksesta, miten vähennät tavaraa kotona ja kaapeissa.

Pakkausvälineet

Hyvät välineet edesauttavat muuton onnistumista. Hanki muuttolaatikot ja pakkaustarvikkeet jo hyvissä ajoin ennen muuttopäivää. Muuttolaatikot voi vuokrata tai vaihtoehtoisesti voi ostaa pahvisia muuttoon tarkoitettuja laatikoita. Lisäksi tarvitaan kuplamuovia, teippejä ja naruja.

Pakkaamisen aloittaminen

Pakkaaminen kannattaa aloittaa ajoissa, jo useita viikkoja ennen muuttopäivää.

Pakkaaminen muuttoa varten kannattaa aloittaa niistä tavaroista, joita ei päivittäin käytä. Ensimmäisenä voi ottaa käsittelyyn varaston, kellarin tai ullakon tavarat. Sen jälkeen kausituotteet, koriste-esineet ja ylä- tai alahyllyjen käyttämättömät tavarat. Viimeisenä tulee pakata ne, mitä tarvitsee joka päivä eli ruokatarvikkeet ja peseytymistarvikkeet.

Peittoja ja vilttejä voi jättää myös varalle, sillä niitä saatetaan tarvita myöhemmin laatikoiden tai muuttokuorman pehmikkeeksi. Siivoustarvikkeita tarvitaan myös aivan viimeiseksi, kun asunto siivotaan luovutuskuntoon.

Kaikki muuttolaatikot täytyy olla valmiiksi pakattuna muuttopäivän aamuna, kun muuttoapulaiset saapuvat. Jokainen meistä varmasti tuntee sellaisen muuttajan, jolla on vielä muuttopäivänäkin puoli omaisuutta pakkaamatta. Tämä aiheuttaa takuulla hermojen menetystä ystävien keskuudessa, jotka ovat vapaaehtoisesti tulleet auttamaan.

5 tärkeintä pakkausvinkkiä 📦

  1. Pakkaa aina painavaa ja kevyttä samaan muuttolaatikkoon.

    Laita laatikon pohjalle painavaa ja päälle kevyttä. Näin laatikoista ei tule liian painavia ja yksi muuttomies jaksaa helposti kantaa laatikon yksin.
    Yhteen muuttolaatikkoon mahtuu esimerkiksi kirjoja noin hyllymetrin verran tai mappeja noin 7 kpl.
    Jos muuttolaatikot ovat eri kokoisia, niin painavat tavarat kannattaa pakata pieniin laatikoihin ja kevyet tavarat suuriin laatikoihin.
    Suurin moite mitä muuttomiehiltä saa kuulla on se, että muuttolaatikot ovat liian painavia. Kaikki kirjat esimerkiksi on saatettu pakata yhteen suureen laatikkoon.

  2. Älä jätä laatikoihin tyhjää tilaa.

    Laatikot kannattaa aina pakata täyteen, jotta tavarat eivät mahdu liikkumaan laatikossa, jolloin ne saattaisivat rikkoutua. Samalla tämä tietysti säästää myös aikaa sekä muuttolaatikoita.

  3. Vältä sekoittamasta eri huoneisiin kuuluvia tavaroita keskenään.

    Noudattamalla tätä sääntöä tavaroiden purkaminen uudessa kodissa helpottuu huomattavasti. Kun yhden huoneen tavarat on pakattu yhteen laatikkoon, on purkaminen helppoa ja nopeaa.

  4. Sulje muuttolaatikot huolellisesti ja kirjoita kunkin laatikon kylkeen, että mihin huoneeseen se uudessa asunnossa kuuluu.

    Merkitse muuttolaatikkoon myös sen sisältö.

    Merkintätapoja on monia ja kätevä tapa esimerkiksi on laittaa maalarinteipillä laatikon kylkeen merkintä, että mihin huoneeseen laatikko viedään. Muista kertoa myös muuttoapulaisillesi, että miten uuden kodin huoneet jakautuvat.
    Muuttolaatikot täytyy saada suljettua huolellisesti, joten huomioi ettet pakkaa laatikoita liian täyteen. Näin laatikot on mahdollista pinota päällekkäin, ilman että sisältö painuu kasaan. Näin laatikoita myös mahtuu enemmän pieneen tilaan ja muuttokuorma on helpompi koostaa.

  5. Suojaa huonekalut huolellisesti sekä teippaa lasikehykset ja peilit.

    Lipastojen ja hyllystöjen laatikot kannattaa teipata kiinni. Jos sisällä on vain kevyttä tavaraa, voi ne mahdollisesti jättää laatikoihin. Pöytälevyt ja muut kulmat kannattaa suojata esimerkiksi kuplamuovilla. Kuplamuovi on kätevä apu myös muiden särkyvien tavaroiden suojaamisessa. Sängyn voi suojata patjansuojuksella tai muovilla ja sängynjalat kannattaa irroittaa. Matot kannattaa rullata ja teipata tai sitoa tiiviisti kiinni.
    Peileihin ja lasikehyksiin kannattaa laittaa maalarinteippiä kulmista kulmiin niin, että taakse muodostuu x-kirjain. Teippi vahvistaa lasia ja suojaa kulmat. Jos lasi hajoaisi, niin se pysyisi kuitenkin kasassa.

Muuttolaatikot ja pakkaustarvikkeet

Monet yritykset vuokraavat muovisia pakkauslaatikoita ja ne ovatkin todella käteviä. Vuokramuuttolaatikot tuodaan sovittuna aikana kotiovelle ja muuttolaatikoiden vuokrahinta määräytyy laatikkojen määrän ja vuokra-ajan perusteella.

Vaihtoehtoisesti voi myös hankkia pahvisia muuttolaatikoita. Pahviset muuttolaatikot kuitenkin ovat usein kertakustannuksena hieman kalliimpia kuin muoviset muuttolaatikot. Toisaalta pahviset laatikot voi ostaa jo hyvissä ajoin ennen muuttoa, jolloin voi rauhassa aloittaa pakkaamisen.

Hyvät muuttolaatikot ovat tukevia ja ne on helppo pinota päällekkäin. Jos muuttolaatikot täytyy laskea jossain vaiheessa kostealle alustalle, niin silloin kannattaa valita muoviset muuttolaatikot.

Hyvät pakkaustarvikkeet ovat myös tärkeä osa organisoitua pakkaamista. Kannattaa hankkia jätesäkkejä, kuplamuovirulla, astiapaperia tai sanomalehtiä sekä pakkausteippiä.

Muuttopäivänä tulee aina kustannuksia ja muuttolaatikoissa ei kannata säästää. Useimmiten se minkä säästää käyttämällä esimerkiksi banaanilaatikoita, kuluu siihen että pakkaukset rikkoutuvat, niitä on hankala pinota ja ne vievät kuormasta enemmän tilaa sekä aikaa kuluu enemmän.

Keittiö ja astioiden pakkaaminen

Särkyvät tavarat ja astiat kannattaa suojata kuplamuovilla tai sanomalehdillä ennen kuin ne asettaa muuttolaatikkoon. Laatikko täytyy täyttää niin, että astiat eivät pääse liikkumaan yhtään. Kaikki särkyvä tavara kannattaa pakata yhteen ja merkitä laatikkoon selvästi “Särkyvää!”. Aterimet ja muut terävät keittiövälineet kannattaa pakata pyyhkeen sisälle ja asettaa sen jälkeen muuttolaatikkoon. Helpoiten tämä onnistuu, kun laittaa keittiön tasolle pyyhkeen, levittää siihen päälle aterimet ja kääräisee sitten koko paketin muuttolaatikkoon.

Viinilasien pakkaaminen on usein haastavaa ja parasta olisikin hankkia viinilasien pakkaamiseen tarkoitettuja lokerollisia pahvilaatikoita. Jos tämä ei ole mahdollista, niin kannattaa kääriä jokaisen viinilasin ympäri erillinen pehmuste ja tarkistaa, etteivät lasi pääse kolisemaan yhtään toisiaan vastaan. Viinilasien pakkaus on aikaa vievää, mutta maksaa kyllä vaivan, kun lasit saapuvat ehjänä perille.

Keittiön ruokatavarat kannattaa pakata pieniin muuttolaatikoihin, sillä ne ovat yllättävän painavia. Kuivatavaroita pakatessa voi samalla myös tarkistaa tuotteiden päiväykset ja heittää pois vanhentuneet ruoat. Älä unohda tyhjentää jääkaapin ja pakastimen sisältöä, mutta se kannattaa tietysti tehdä vasta muuttopäivän aamuna.

Kalusteiden pakkaaminen

Kalusteiden suojaaminen pakkausmuovilla

Kodin kalusteita pakatessa kannattaa muistaa se, että mitä vähemmän kalusteita joutuu purkamaan osiin niin sitä parempi. Purkaessa kalusteita osiin tuloksena on yleensä paljon irto-osia ja ruuveja, joiden pakkaaminen ja kuljettaminen erikseen saattaa olla työläämpää kuin kokonaisen kalusteen kuljetus.

Tärkeää on myös muistaa se, että kaluste joka ei ole mahtunut ulko-ovesta sisään, ei myöskään mahdu siitä ulos.

Kalusteiden pakkaamisessa kannattaa huomioida lisäksi asuntojen sijainti. Joudutaanko isoja kalusteita kantamaan esimerkiksi pienissä rappukäytävien mutkissa tai ahtaissa hisseissä. Jos muuttaa omakotitalosta omakotitaloon on tietysti helpompi kuljettaa isoja kalusteita.

Muovi on todella hyvä apu muutettavien kalusteiden suojaamiseen. Näin takaa sen, että kalusteet eivät likaannu tai vaurioidu muutossa. Suoria teippauksia kannattaa varsinkin puupinnoille välttää, sillä niistä saattaa jäädä ikäviä jälkiä.

Television pakkaaminen

Ison taulutelevision pakkaaminen muuttoa varten voi olla haastavaa. Parasta olisi tietenkin jos olisi säilyttänyt television alkuperäispaketin. Usein näin onnellisesti ei kuitenkaan ole ja tällöin kannattaa ottaa avuksi kuplamuovi jä kääriä koko televisio siihen. Myös täkki huolellisesti television ympärille teipattuna on hyvä vaihtoehto. Tärkeää on muistaa jättää tarttumapintaa esiin, jotta televisio on mahdollista kantaa turvallisesti.

Muuttoauton pakkaus

Pakkaa muuttoauto

Tarkista muuttoauton lattia ja tarvittaessa lakaise se. Sen jälkeen lattia kannattaa vuorata esimerkiksi vanhoilla matoilla ja roskiin menevillä peitoilla.

Muuttoauton pakkaaminen tulee aloittaa aina muuttoauton takaseinältä ja sinne täytyy laittaa kaikista painavimmat tavarat kuten esimerkiksi pesukone ja astianpesukone. Ne täytyy kiinnittää auton seinään huolellisesti köysillä tai kiinnitysliinoilla.

Sohva ja sänky kannattaa kuljettaa kyljellään. Sängystä kannattaa irrottaa pääty.

Ruokapöytä kannattaa kuljettaa pöytälevy alaspäin, joten sen päälle voi kasata helposti muuttolaatikoita.

Kirjahyllyt kannattaa pakata muuttoauton seinustoille.

Tuolit voi laittaa kuorman päällimmäiseksi.

Kaikkein turvallisin muuttokuorma on tiivis kuorma eli auton koko tila kannattaa käyttää hyödyksi. Pienillä pahvilaatikoilla, jätesäkeillä ja mattorullilla kannattaa täyttää pienimmätkin välit.

Särkyvimmät ja herkimmät tavarat kuten myöskin arvotavarat kannattaa kuljettaa erikseen henkilöauton kyydissä.

Muistilistaa muuttajille

Muuttoon liittyy paljon muistettavaa ja tässä on siihen avuksi Muuttajan muistilista, jossa on kootusti kaikki muuttajan muistettavat asiat.