Työhuoneen sisustus ja trendit 2021

Työhuoneen sisustus ja sisustustrendit 2021

Yhä useampi meistä tekee nykyään töitä kotona. Etätyöpiste, kotikonttori tai työhuone – on monelle suomalaiselle jo arkipäivää.

Aiemmin kodin etätyöpisteet olivat tee se itse -ratkaisuja. Töitä tehtiin keittiön pöydän ääressä, autotallissa tai saunassa. Kotoa yritettiin etsiä rauhallista tilaa, joka mahdollistaisi puhelut ja kamerayhteydet työasioiden hoitamiseen. Kirjapinojen avulla tai muilla erikoisilla järjestelyillä yritettiin saada viritettyä kannettavaa tietokonetta ja kameraa sopivalle korkeudelle. 

Aluksi etätöiden yleistyminen näkyi huonekaluliikkeissä niin, että ihmiset ostivat työpöytiä ja työtuoleja ex-tempore sen enempää miettimättä. Tarvittiin vain nopeasti jokin työpöytä ja työtuoli, jotta töiden tekeminen kotona oli mahdollista. 

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että etätyöpistettä suunnitellaan huolellisesti osana kodin sisustusta. Kalusteisiin ja työtilan sisustukseen panostetaan, koska etätyöstä on tullut olennainen osa arkea.

Mitkä ovat tällä hetkellä trendit kotien kalustamisessa etätyötä varten? Millaisiin asioihin kiinnitetään huomiota, kun suunnitellaan etätyöpistettä kotiin? Seuraavassa esitellään suosituimmat asiat, joiden mukaan kalustehankintoja tehdään.

4 tärkeintä trendiä työpisteen suunnittelussa

1 Muunneltavuus

Ihmiset haluavat, että työpistettä voi muunnella tarpeen mukaan muuhunkin käyttöön. Kodit ovat usein pieniä, eikä neliöitä ole koskaan liikaa, joten työtilaa halutaan hyödyntää monipuolisesti. 

Työpöytä voi esimerkiksi toimia työpäivän jälkeen ruokapöytänä tai yöpöytänä. Se voi toimia myös lisätasona vierastarjoiluja varten tai esimerkiksi lapsen koulupöytänä. Pieneen kotiin mahtuu yleensä vain yksi pöytä.

Työtuolin toivotaan olevan sellainen, että sitä voi käyttää myös keittiön pöydän ääressä tai olohuoneessa. Ihmiset toivovat, että työtuoli on ulkonäöltään miellyttävä ja sopii kodin muuhun sisustukseen.

2 Ergonomia

Ergonominen työpiste on jokaisen toive. Töitä joudutaan tekemään kotikonttorilla yhä enemmän, joten ergonomiaan on pakko kiinnittää huomiota. Kehoa tukeviin säädettäviin kalusteisiin ja valaistukseen panostetaan.

Työhuoneen valaistus kannattaa suunnitella niin, että valonlähteet eivät heijastu näytöstä. Hyvä tapa on laittaa valaisin näytön taakse, jolloin se ei myöskään häikäise silmiä.

Säädettävät pöydät ovat yhä suositumpia ja asiantuntijoiden mukaan sähköpöytien koko tulee pienenemään. Ihmiset haluavat vaihdella työpöydän paikkaa työpäivän aikana. Päivällä työpöytää pidetään olohuoneessa ja kun lapset tulevat koulusta, voidaan työpiste vaihtaa helposti makuuhuoneeseen. Kesällä aurinkoisella säällä pieni säädettävä pöytä nostetaan ulos.

Aktiivituolit ja satulatuolit ovat yhä suositumpia. Seisontamatot ja istumapallot ovat myös monen hankintalistalla.

3 Työhuoneen säilytys ja työtilan säilytysratkaisut

Työtilan säilytysratkaisuja suunnitellaan huolellisesti, sillä työ- ja vapaa-aika halutaan erottaa toisistaan. Kun työpäivä on ohi, halutaan työvälineet saada piiloon. Vapaa-aika alkaa vasta sitten, kun työläppäri on poissa näkyvistä.

Pienet pyörillä liikkuvat laatikostot ovat todella suosittuja, sillä laatikkoon mahtuu kätevästi kannettava tietokone, työpuhelin ja muut työvälineet.

Uusin tuote on avattava minitoimisto. Se on kaappi, jonka ovet avaamalla tulee esiin toimisto. Päivän päätteeksi ovet vain suljetaan. Työvälineet säilyvät kaapissa ja ovat seuraavana aamuna valmiina paikoillaan.

4 Ulkonäkö

Etätyöt tulevat todennäköisesti jatkumaan tulevaisuudessa, joten nyt halutaan, että etätyöpiste myös näyttää hyvältä ja sopii kodin tyyliin. Värimaailman, materiaalien sekä kalusteratkaisujen on oltava linjassa muun kodin sisustuksen kanssa.

Sisustussuunnittelijoiden työ on muuttunut. Tulevaisuudessa lähes jokainen toivoo, että etäytöpiste suunnitellaan osaksi kotia.

Savenharmaa ja terracotta – suosituimmat sisustusvärit

Toimistokalusteiden väritrendit tulevat jatkumaan melko samana kuin viime vuonna. Murretut sävyt ovat suosituimpia kaikissa Pohjoismaissa. Meillä savenharmaa on ollut suosituin värisävy jo pitkään ja jatkaa edelleen sisustusvärien kärjessä. Toinen suosittu väri on terracotta, jota tullaan näkemään paljon myös tulevana vuonna.

Luonnonmateriaalit ja kestävä kehitys – 2021 sisustustrendit

Puupöytä tammi työpisteen sisustus

Luonnonmateriaalit pitävät pintansa sisustuksessa. Nahka, pellava, villa ja puuvilla ovat suosituimpia materiaaleja sisustuksessa. Puuta tulee olemaan paljon esillä, kalusteiden lisäksi myös seinillä. Tammi on edelleen puulajeista suosituin. 

Trendikäs sisustaja hankkii rottinkikalusteet kirpputorilta tai mummolasta. Muutenkin kierrätystä suositaan ja kotona näkyvä kerroksellisuus on muotia. Suurempia hankintoja mietitään huolellisesti ja laadukkaisiin kalusteisiin säästetään. Kaikkea ei hankita heti muuttopäivänä, eikä kodin sisustus tarvitse olla valmis samantien.

Kalusteiden muotokieli tulee muuttumaan hieman kulmikkaampaan suuntaan. Viime vuosina trendinä on ollut enemmän pyöreä muotokieli. Metallia tullaan näkemään sisustuksessa pienissä yksityiskohdissa.