Sisustus

Sisustus luo kodin tunnelman ja tekee siitä asukkaansa näköisen. Kodin sisustaminen on nykyään todella suosittua ja moni päivittää kotinsa tyyliä säännöllisesti. Sisustusta vaihdetaan vuodenaikojen, sesongin tai trendien mukaan. 

Mieleisensä sisustuksen saa aikaiseksi laittamalla kotona esille omaa silmää miellyttäviä esineitä, suunnittelemalla värimaailmaa ja suunnittelemalla kalustusta. Omasta kodista kannattaa tehdä juuri sellainen, jonka itse haluaa ja jossa viihtyy. Paras sisustus kertoo jotain asukkaastaan.

Usein on helpointa valita kotinsa sisustuksen punaiseksi langaksi jokin tietty sisustustyyli ja maustaa sitä niillä asioilla ja esineillä joista pitää. Näin saa tulokseksi suunnitellun kokonaisuuden, joka on samalla persoonallinen. Myös asunnon tai talon arkkitehtuuri voi määritellä sisustuksen suuntaa.

Aina sisustuksen uudistaminen ei vaadi edes ostoksilla käymistä tai rahallista panostusta. Se voi yksinkertaisimmillaan olla vain kalusteiden ja tavaroiden uudelleen sijoittelua.

Pidätkö eniten skandinaavisesta sisustuksesta, jossa valkoinen väri yhdistyy vaaleisiin puun sävyihin, tunnelma on ilmava, huonekalut ovat siroja ja viherkasvit suuria? Vai pidätkö enemmän maalaisromanttisesta sisustuksesta, jossa huonekalut ovat muhkeita ja vanhoja, värimaailma rauhallista ja tunnelma rustiikkisen kodikasta?

Edellisten lisäksi viime vuosina suosituimpien sisustustyylien listalle Suomessa on päässyt loft-henkinen sisustus. Loft-tyyliin kuuluvat rouheat pinnat, kuten betoni, metalli ja puu. Tyylille on ominaista tehdasmaisuus ja korkeat tilat, joita pehmennetään sisustustekstiileillä.

Vuodesta toiseen suosittuna tyylisuuntana pysyy klassinen sisustus, josta voi pienillä lisäjutuilla muokata helposti itsensä näköisen. Klassinen tyyli yhdistää menneen ajan ja tulevaisuuden. Modernia, hieman rustiikkia, kodikkuutta ja tyylikkäitä yksityiskohtia – niistä on tehty aikaa kestävä klassinen sisustus.

Sisustaminen on mielenkiintoista ja siinä voi päästää mielikuvituksen valloilleen. Mikä estää sinua suunnittelemasta kokonaan uutta tyylisuuntaa?

Vaatehuoneen sisustus ja säilytysratkaisut auttavat muun kodin ylläpitämisessä ja huoneiden sisustuksessa. Laita kaikki kausituotteet aina vaatehuoneeseen säilytykseen, niin muissa huoneissa ei tarvitse säilyttää ylimääräisiä tavaroita.